Mustan Kuun Lapset /

On aika itsekin lohduton

Ovat siinä kuin kaksi marjaa
Jumala ja saatana
Katselevat likaista karjaa
Joka juoksee vauhkona

Vääntävät kättä kumpi saa
Meidät unohtaa
Kesken matkaa luovuttaa
Lapset hukuttaa

On surun taakka raskas kantaa
Suru lämmin ja ajaton
Ei aika haavoja voi parantaa
On aika itsekin lohduton

Kelmeän valon kuutamo antaa
Yksin pimeässä kulkevalle
En kai syntynyt joukkoon tuohon
Karjalaumaan katseen alle

Talvisen tien kuolema kulkee
Kylmin käsin lapset hukuttaa
Haudalla hymyilevät kaverukset
Toisiaan selkään taputtaa